sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Helmet-elokuvahaaste

Olen viime vuosina ravannut todella aktiivisesti kaikenlaisissa taide- ja kulttuuririennoissa. Lähes viikoittain on ollut teatteriesityksiä, taidenäyttelyitä, konsertteja, tanssinäytöksiä, nukketeatteria ynnä muuta virikettä. Sitten iski korona-aika. Mietin kauhuissani kaikkia niitä, jotka saavat leipänsä taiteen ja kulttuurin saralta. Aikakausi on ollut musertava ennen kaikkea heille.

Itselläni meni kuukausia hoitaa erilaisten tapahtumien siirtoja uusiin päivämääriin hamaan tulevaisuuteen. Syksyllä 2020 kävin muutamissa varaamissani ja siirtämissäni teatterinäytöksissä, mutta sitten kaikki tyssäsi uudelleen. 

Olen tehnyt etätöitä ja sen vastapainoksi on ollut pakko kehittää jotain palauttavaa, mieltä virkistävää ja kiinnostusta ruokkivaa. Keho kaipaa liikettä ja mieli kaipaa virikkeitä ja tunne-elämyksiä. Onnekseni löysin Helmet-elokuvahaasteen ja sen avulla olen saanut ylläpidettyä intohimoista suhdettani edes elokuvataiteeseen ja -viihteeseen.

Elokuvahaasteessa on tarkoitus katsoa vuoden aikana 50 (tai pienessä haasteessa 25) eri kategoriaan kuuluvaa leffaa ja näin laajentaa katselurepertuaariaan. Aloitimme vuoden 2020 Helmet-elokuvahaasteen parissa verkkaisesti jo alkuvuodesta, mutta etäilyn myötä tahti tiivistyi. Elämys oli mahtava. Jouduin vähän väliä pois mukavuusalueelta ja tulimme katsoneeksi kaikenlaista ohitettua ja unohdettua, joitan genrejä vähän vastentahtoisestikin. Katselun jälkeen olin kuitenkin todella tyytyväinen, että tuli tällä tavoin avarrettua katseluvalikoimaa uuteen ulottuvuuteen. 

Ainoa huono puoli oli se, että teimme haasteen valmiiksi noin puolessa vuodessa. Syksyllä otimme urakoitavaksi vuoden 2019 haasteen, joka oli silloin mennyt täysin ohitse. Tällä kertaa katselussa ei mennyt kuin pari-kolme kuukautta... 

Nyt vuoden 2021 alusta aloitimme jo kolmannen haasteen, joka näillä näkymin tulee valmiiksi parin päivän sisällä, ennätyksellisesti alle kahden kuukauden. Hulluuden muoto tämäkin.

En ole tietenkään koskaan ennen katsonut tällaista määrää elokuvia. Kiitos korona-ajan, suoratoistopalveluiden, elämäntilanteen ja intohimoisen mielenlaadun. Olen oppinut hirvittävän määrän asioita paitsi elokuva-alasta, myös maailmasta, historiasta, elämästä ja itsestäni.

Helmet-elokuvalistani löytyvät täältä:




Tämä ei kuitenkaan ole ihan ensimmäinen kerta, kun osallistun elokuvahaasteeseen. Joskus 80-luvulla Finnkinolla oli puolentoista vuoden ajan Jekyl ja Hyde -elokuvahaaste. Siinä piti kerätä elokuvakäynneistä 50 leimaa korttiin puolen vuoden aikana ja palkinnoksi sai seuraavat puoli vuotta käydä elokuvissa puoleen hintaan. Kun tänä aikana taas keräsi uudet 50 leimaa, pääsi seuraavan puoli vuotta leffaan ilmaiseksi. Meitä oli aika iso joukko elokuvan katselijoita, jotka istuimme leffateatterissa välillä kaksikin elokuvaa peräkkäin, jotta saimme kerättyä tarvittavat leimat ennen määräaikaa. Olikohan elokuvateatteriyrityksessä oletettu, ettei monikaan jaksaisi moista elokuvissa ravaamista. Haaste kuitenkin lopetettiin heti, kun luvatut alennukset ja ilmaiskatselut oli lunastettu. 


Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla

Keski-ikäsenä huomaan monen ikätoverini tavoin olevani kulttuurin suurkuluttaja. Liikunnan ohella kulttuuriharrastukset ovat täyttäneet ison osan vapaa-ajastani - eikä siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä.


Kun mietin tätä elämisen ja olemisen tapaani henkilökohtaisesti, elämänhistorian valossa törmään nimenomaan kaikkeen ihmeelliseen. Kuvittelun kykyyn lapsena, mielikuvitusleikkeihin ja -kavereihin, satuihin ja tarinoihin. Tapasin varsinais-suomalaisen Maisaaren kaislikossa pojan ja tytön, nimeltään Juu-Pekka ja Marianne. Minulla oli kaulassa oranssivärinen kellukekauluri. Se oli suojanani venematkoilla ja mökillä, kun vanhemmat eivät ehtineet vahtia meitä lapsia. Juu-Pekka ja Marianne olivat ikäisiäni mielikuvituslapsia ja heidän kahden kanssa seikkailin ympäri saaristoa. Välillä, kun leikkeihin tarvittiin mukaan enemmän porukkaa, ilmestyivät mukaan punahilkka, keltahilkka, liilahilkka, vihreähilkka... 


Leikin lisäksi mielikuvia ruokkiva juttu lapsena oli lukeminen. Äiti kertoo lukeneensa minulle jo ennen kuin osasin kunnolla puhua. Hänestä oli hauskaa, kun nauroin oikeissa kohdissa, kun hän luki Sebastian Lybeckin kirjoittamaa ja Kirsi Kunnaksen suomentamaa kirjaa Kun elefantti Kyösti puistotädin ryösti. (Samaa kirjaa on muisteltu Muistikuvia lapsuudesta blogissa.) Vähän isompana kiinnyin Marjatta Kurenniemen kirjaan Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla, sitä voi kuunnella Areenassa oheisen linkin kautta. Siinä keuhkosairas Pau-poika makaa yksinäisenä sängyssään ja huomaa yhtäkkiä, miten yksi seinätapeitin kukkakimpuista pyörähtää ympäri ja siinä onkin prinsessa Lilaloo. Tämä parivaljakko seikkailee salapoliisien tavoin huoneen seinän kaksiulotteisessa maailmassa. Eläydyin täysillä Pauhun, olihan minullakin mielikuvituskaverit ja seikkailut heidän kanssaan. Kirjassa lapset leikkivät pienen prinssi Hakonin kanssa ja kungatar Blanka oli ihanan lempeä. Ei ole ihan sattumaa, että työhuoneeni seinällä on juliste Albert Edelfeltin maalauksesta. Sama kuva oli myös Paun huoneen seinällä. Taidenäyttelyn juliste muistuttaa lapsuudesta, lempikirjasta, seikkailusta - ja mielikuvien ja taiteen merkityksestä.



Mielikuvien maailma on juuri se sama paikka, jossa ihmemaan Liisa, Ozin Dorothy ja Kum-Maan Pau-poika seikkailevat. Mielikuvituksessa, taiteessa ja ihmisten luomassa kulttuurissa on mahdollista kokea kaikki se, mitä elämä sisällään pitää, ja vielä enemmän. Kuvittelun kyvyn varassa voimme luoda kosketusta sellaiseenkin, mihin ei ole muutoin mahdollisuutta tutustua ja mikä on itselle vierasta, outoa, pelottavaa, hauskaa, kummallista, uutta. Taiteella on tajuntaa laajentava ja mielenterveyttä ylläpitävä vaikutus.


Koen siis vahvasti, että oman kaikenlaisesta taiteesta ja kulttuurista nautiskelun historia on lapsuuden leikeissä ja jaetuissa taidekokemuksissa. Nautin edelleen siitä, että saan kokea ja jakaa taide-elämyksiä jonkun kanssa. Yksinkin on hyvä, mutta yhdessä vielä parempi. Työssäni käytän taidetta apuvälineenä, ja ennen kaikkea yritän kuvittelun ja ihmettelyn kyvyn avulla saada jonkunlaista ymmärrystä toisen ihmisen sisäiseen maailmaan ja auttaa syntyneissä kipukohdissa. 


Tämän blogin avulla haluan muistuttaa itsenä koetuista asioista, mutta ehkä jakaa ideoita myös muiden kanssa.