Keski-ikäsenä huomaan monen ikätoverini tavoin olevani kulttuurin suurkuluttaja. Liikunnan ohella kulttuuriharrastukset ovat täyttäneet ison osan vapaa-ajastani - eikä siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä.
Kun mietin tätä elämisen ja olemisen tapaani henkilökohtaisesti, elämänhistorian valossa törmään nimenomaan kaikkeen ihmeelliseen. Kuvittelun kykyyn lapsena, mielikuvitusleikkeihin ja -kavereihin, satuihin ja tarinoihin. Tapasin varsinais-suomalaisen Maisaaren kaislikossa pojan ja tytön, nimeltään Juu-Pekka ja Marianne. Minulla oli kaulassa oranssivärinen kellukekauluri. Se oli suojanani venematkoilla ja mökillä, kun vanhemmat eivät ehtineet vahtia meitä lapsia. Juu-Pekka ja Marianne olivat ikäisiäni mielikuvituslapsia ja heidän kahden kanssa seikkailin ympäri saaristoa. Välillä, kun leikkeihin tarvittiin mukaan enemmän porukkaa, ilmestyivät mukaan punahilkka, keltahilkka, liilahilkka, vihreähilkka...
Leikin lisäksi mielikuvia ruokkiva juttu lapsena oli lukeminen. Äiti kertoo lukeneensa minulle jo ennen kuin osasin kunnolla puhua. Hänestä oli hauskaa, kun nauroin oikeissa kohdissa, kun hän luki Sebastian Lybeckin kirjoittamaa ja Kirsi Kunnaksen suomentamaa kirjaa Kun elefantti Kyösti puistotädin ryösti. (Samaa kirjaa on muisteltu Muistikuvia lapsuudesta blogissa.) Vähän isompana kiinnyin Marjatta Kurenniemen kirjaan Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla, sitä voi kuunnella Areenassa oheisen linkin kautta. Siinä keuhkosairas Pau-poika makaa yksinäisenä sängyssään ja huomaa yhtäkkiä, miten yksi seinätapeitin kukkakimpuista pyörähtää ympäri ja siinä onkin prinsessa Lilaloo. Tämä parivaljakko seikkailee salapoliisien tavoin huoneen seinän kaksiulotteisessa maailmassa. Eläydyin täysillä Pauhun, olihan minullakin mielikuvituskaverit ja seikkailut heidän kanssaan. Kirjassa lapset leikkivät pienen prinssi Hakonin kanssa ja kungatar Blanka oli ihanan lempeä. Ei ole ihan sattumaa, että työhuoneeni seinällä on juliste Albert Edelfeltin maalauksesta. Sama kuva oli myös Paun huoneen seinällä. Taidenäyttelyn juliste muistuttaa lapsuudesta, lempikirjasta, seikkailusta - ja mielikuvien ja taiteen merkityksestä.
Mielikuvien maailma on juuri se sama paikka, jossa ihmemaan Liisa, Ozin Dorothy ja Kum-Maan Pau-poika seikkailevat. Mielikuvituksessa, taiteessa ja ihmisten luomassa kulttuurissa on mahdollista kokea kaikki se, mitä elämä sisällään pitää, ja vielä enemmän. Kuvittelun kyvyn varassa voimme luoda kosketusta sellaiseenkin, mihin ei ole muutoin mahdollisuutta tutustua ja mikä on itselle vierasta, outoa, pelottavaa, hauskaa, kummallista, uutta. Taiteella on tajuntaa laajentava ja mielenterveyttä ylläpitävä vaikutus.
Koen siis vahvasti, että oman kaikenlaisesta taiteesta ja kulttuurista nautiskelun historia on lapsuuden leikeissä ja jaetuissa taidekokemuksissa. Nautin edelleen siitä, että saan kokea ja jakaa taide-elämyksiä jonkun kanssa. Yksinkin on hyvä, mutta yhdessä vielä parempi. Työssäni käytän taidetta apuvälineenä, ja ennen kaikkea yritän kuvittelun ja ihmettelyn kyvyn avulla saada jonkunlaista ymmärrystä toisen ihmisen sisäiseen maailmaan ja auttaa syntyneissä kipukohdissa.
Tämän blogin avulla haluan muistuttaa itsenä koetuista asioista, mutta ehkä jakaa ideoita myös muiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti