Äitiys kirjallisuudessa

Kuuntelin viime viikolla Kuopion kaupungikirjaston järjestämän keskustelun aiheesta äitiys kaunokirjallisuudessa. Aihe on itselleni hyvin tärkeä ja olen sitä ennenkin pohdiskellut eri kanteilta.

Psykologian opintojeni kohokohtia olivat kirjallisuuden psykologian kurssit, joissa opettajana oli vieraileva professori Adma d’Heurle. Yhden kesäkurssin teema oli äitiys kirjallisuudessa. Luimme yhdessä Ibsenin näytelmiä ja katsoimme hienoja elokuvia aiheesta. Jokainen kirjoitti aiheesta esseen ja minun aiheeni liittyi Grimmin satujen äitihahmoihin. Luin tehtävääni varten ääneen Grimmin satuja lapsilleni ja muistelin sitä, miten oma äitini oli lukenut minulle samaa jo hieman repaleista satukirjaa. Muistan, miten hieman jarruttelin ja pohdin lukiessani, voinko jatkaa ja onko tämä liian rajua kuvakirjoihin tottuneille lapsille. Vielä mitä, he halusivat lisää. Muutaman viikon päästä sain hauskasti kuulla yhdeltä laseltani, että ”sä oot ihan niinkuin äitipuoli”. Ajattelin, että sadut tarjosivat hänelle mahdollisuuden tunnistaa omassa äidissä olevan varjopuolen ja antoi luvan ilmaista sitä ääneen.

Tuon kurssin jälkeen olen luenut valtavan määrän kaunokirjallisuutta, joka valottaa tätä elämämme tärkeää ja usein komplisoitua suhdetta - suhdetta lapsuuteen, huotapitävään ja toisinaan tuhovoimaiseen äitiin. Aihe ei vanhene koskaan.