Osallistuin tänä keväänä jo toiseen striimattuun filmifestivaaliin. Tällä kertaa Helsinki International Filmfestivalin järjestämään Season Film Festivaliin. Näytöksiä olisi ollut rajatulle joukolle myös leffateatterissa, mutta osallistuimme vain näytöksiin, joita pystyi katsomaan kotisohvalta. Parin festarin kokemuksella uskallan toivoa, että striimausmahdollisuus pidettäisiin tulevaisuudessakin ohjelmistossa. En ole juurikaan osallistunut suomalaisiin filmifestareihin, koska joko en ole kyseisellä paikkakunnalla tai aikataulut ovat olleet sopimattomat. Striimisysteemissähän leffan voi katsoa, milloin itselle sopii. Tarjonta on erilaisia elokuvia kuin mitä muutoin tulisi katsottua.
Nyt pidin hieman maltillisemman tahdin kuin edellisen festarin kohdalla. Silloin katsoin miltei kaiken tarjolla olevan. Tällä kertaa vain yhden elokuvan illassa. Tarjolla oli todella mielenkiintoinen kattaus indie-elokuvia.
Ensimmäiseksi katsoin dokumentin punklaulaja Poly Styrenista, josta sattui
leffafestarin puffina olemaan
juttu Hesarissa. Kerrassaan mahtava tapaus
tämä Poly ja dokumentti hänen henkilönsä kuvauksena. Tuli vaikutelma, että Poly oli
todella aikaansa edellä, luova ja älykäs nainen. Toki kamppaillut
kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa aikana, jolloin diagnosointi ja hoito on
ollut vielä melkoisen sattumanvaraista. Samalla dokumentti oli oiva
äiti-tytär-suhteen kuvaus. Tyttären osuus oli koskettava ja arvokas
lisä Polyn tarinaan. Mielenkiintoista sekin, miten monet tuon aikakauden
taiteilijat Beatlesit etunenässä liittyivät Krishna-liikkeeseen. Häpeäkseni
tunnustan, etten ollut Polysta kuullut mitään, vaikka hän oli edellä kävijä paitsi punkissa, myös naisasioissa. Minusta tuli kerta
heitolla fani.
Toinen Season Film Festival -löytöni oli elokuva Shirley, joka
kertoo fiktiivis-elämänkerrallista tarinaa kauhukirjailija Shirley Hardie
Jacksonista. Tässä Film-O-Holicin arvio leffasta. Elokuvassa käytetään todella kiinnostavaa kuvaustekniikkaa ja
kuvakulmia, ihmiset ovat kummallisia, tunnelma on outo ja uhkaava, kuten
kauhugenreen kuuluu. Samalla kerrotaan siitä, miten 50-luvun naisen ja vaimon
rooliin voi olla vaikea ahtautua taiteilijana ja luovana ihmisenä. Naisten
välisen ystävyyden ja ihastumisen rajapintaakin kosketetaan. Elisabeth Moss on
aivan loisto tässä roolissa, taas.
Charlatan
Tämä oli ensimmäinen tsekkiläinen elokuva, jonka olen nähnyt. Chartatan tarkoittaa
Wikipedian mukaan huijaria, puoskaria. Elokuvassa kysytään nimenomaan tätä kysymystä: Oliko parantaja Mikolášek puoskari? Hän määräsi
ihmisille yrteistä tehtyjä lääkkeitä ja diagnosoi potilaita heitä tapaamatta
katsomalla potilaan virtsaa läpinäkyvästä pullosta valoa vasten. Ilmeisesti hän
tällä metodilla osui aina välillä sen verran kohdilleen, että menetelmä vakuutti monet.
Hän toimi parantajana vuosikymmeniä ja oli muun muassa presidentin suojeluksessa.
Presidentin kuoltua häntä vastaan nostettiin syytteitä kuolemantuottamuksesta.
Parantaja oli ristiriitainen hahmo. Toisaalta hän oli myös köyhiä auttava hyväntekijä, toisaalta persoonaltaan jäyhä. Hänen aggressionsa purskahteli
räjähtäen ja ennakoimatta ilmoille. Elokuvassa oli viittauksia Mikolášekin traumatisoitumiseen,
mikä saattaa selittää osittain tämän – dissosioituneet kokemukset ja post-traumaattinen
stressi teki hänestä arvaamattoman. Varhaislapsuus jäi arvoitukseksi, aggressiota hänellä oli jo nuorena poikana. Mikolášek eli myös salaista seksuaalista elämää, mutta ei rakkaussuhteessakaan voinut kokea täyttä turvallisuutta.
The Sleepwalkers
Argentiinalainen elokuva valittiin vuoden parhaaksi latinalais-amerikkalaiseksi elokuvaksi. Elokuvassa suku kokoontuu viettämään uutta vuotta hienoon villaan keskellä luontoa. Eletään muutamia päiviä samassa talossa, syödään päivällisiä yhdessä ja pulikoidaan altaassa ja lammessa. Alkuun elämä näyttää vain hivenen kaoottiselta sukukokoontumiselta. Vähitellen parisuhteen ristiriidat ja sukupolvien kuilu purskahtelee esiin. Nuoren teinitytön Anan seksuaalisuus ja naiseksi kasvaminen virittää tunnelmaa, samalla keski-ikäisten seksuaalien turhautuminen luo tälle omanlaistaan jännitettä. Tunnelataus alkaa vähitellen tiivistyä ja syntyy kuva, että tässä kävellään unissaan kohti katastrofia. Tekee mieli omalta sohvalta varoitella: älä mene sinne, voi ei älä nyt noin...
Unissakävely on elokuvassa konkreettista ja abstraktia. Suvussa kulkee unissakävelyn taipumus, mutta ihmiset ovat myös suhteessa omaan elämäänsä kuin unissakävelijät. Ei olla tietoisia, mitä tapahtuu, eikä aidossa, huoltapitävässä yhteydessä. Kohdataan näennäisesti ja se jos jokin herättää turhautumista.
Kysessä on mustavalkoiden dokumentti luomutilan eläimistä. Elokuva on meditatiivinen. Kun katsoo kukon hidasta askeltamista tai porsaan nautinnollista lepoa mudassa, myös jokin itsessä rauhoittuu. Syntyy illuusio maailmasta, jossa eläin voi hyvin ja voi itse vaikuttaa oloonsa, saa liikkua kohtalaisen vapaasti sisään ja ulos ja toteuttaa olemista ympäristössä omalla lajiomaisella tavallaan. Kunnes. Realiteetti puskee ja katsoja huomaa, että pieni possu onkin tuotantoeläin. Katsoin elokuvan äitienpäivän lopuksi. Äidin huoli, hätä ja ahdistuneisuus, kun lapsukaiset viedään pois, on tuskallista katsottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti