Pidin paljon Zhaon edellisestä elokuvasta, The Riderista, joka sekin yhdisteli dokumantaarista kerrontaa, todellisia hahmoja ja perinteisempää elokuvafiktiota. Elokuvissa ja teatterissa on yhä enemmän alettu yhdistää dokumentaarista kerrontaa fiktioon, siten että lopputuloksesta tätä rajapintaa ei enää erota. Pidän itse tällaisesta erittäin paljon!
Nomadland pitäisi ehdottomasti nähdä valkokankaalta pimeässä elokuvateatterissa, eikä katsoa valoisaan aikaan telkkarista. Maisemat ja hämärässä tapahtuvat kohtaukset eivät pääse oikeuksiinsa. Muutenkin toki kaipaan elokuvateatterin tunnelmaa ja yhteisöllistä katselukokemusta.
Työpaikkansa finanssikriisissä menettäneiden, eläkeikäisten kriisi on hirvittävä yhteiskunnassa, jossa sosiaaliturva on olematon. He kuitenkin säilyttävät arvokkuutensa, luovat yhteisöllisyyttä ja omaa kulttuuria. How to take care of your own shit kurssi sopisi kyllä monelle muullekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti