Aasialaisia leffoja

Olen Helmet-elokuvahaasteen myötä innostunut aasialaisista elokuvista, erityisesti korealaisista ja japanilaisista leffoista. Siksi olin iloinen, kun bongasin Facebookissa Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaalin. Festari ei ole uusi, sitä on järjestetty monen vuoden ajan. Itselleni tämä kahdeksas festari oli kuitenkin ensimmäinen. Jos festivaali olisi järjestynyt normaaliin tapaan Helsingissä elokuvateatterissa, se olisi jäänyt minulta suurella todennäköisuudellä väliin. Nyt striimipalvelun kautta osallistuessani festari tulikin kotisohvalle ja siihen oli helppo osallistua. Samalla islantilainen villapaitani edistyi kymmeniä senttejä. Teknisiä vastoinkäymisiä oli parin elokuvan kohdalla, mutta sain niihin todella nopeaa ja ystävällistä apua festarin tekniseltä tuelta. Sain viestin jopa keskiyön jälkeen lähettämääni tukipyyntöön!

Aloitin katsomalla japanilaisen Aristrocrats -elokuvan. Leffassa nuoret ja rikkaat etsivät onnea järjestetystä avioliitosta. Elokuvan kautta japanilainen luokkayhteiskunta valottuu todella hienosti. Onnen löytäminen ei ole helppoa, vaikka osaisi käytöstavat ja olisi syntynyt hulppeisiin oloihin.

The House of Us tulee Etelä-Koreasta. Siinä lapset koettavat selviytyä kesälomalla ilman vanhempiaan. Yksinäinen teini-iän kynnyksellä oleva Hana adoptoi itselleen kauppamatkalla löytämänsä "pikkusiskot", ja alkaa tehdä heille ruokaa ja leikkiä heidän kanssaan. Suloinen leffa kertakaikkiaan.

Hold me Back on japanilainen romanttinen elokuva. Siitä tulee mieleen Amelié päähenkilön mielikuvituksen vuoksi. Sinkkuuteen eli sooloiluun tottunut Mitsuko tasapainoilee sen kanssa, haluaako luopua mielessään olevasta A:sta vai tutustua oikeaan poikaan, Tadaan. Plussaa leffalle vielä Roomassa käymisestä.

Money Has Four Legs on elämäni ensimmäinen burmalainen elokuva. Elokuva kertoo elokuvan tekemisestä sensuurin keskellä, rahapulasta, pankkiryöstöstä ja muistin menetyksestä. Hauska tapaus ja ihana ikkuna vieraaseen kulttuuriin.

Malu sijoittui Malesiaan ja Japaniin. Elokuva oli surumieleninen kertomus erilleen joutuvista sisaruksista, masennuksesta, itsetuhoisuudesta ja selviämisyrityksen raskaudesta. Juurettomuus ja rakkauden puute on ilmeistä näiden naisten elämässä. Katsoessa on hyvä päästää irti pakosta tietää, kuka tämä on, mihin nyt siirryttiin - ja vain antaa elokuvan virran viedä. Matkan varrella alkaa hahmottaa, miten siirrytään ajasta ja henkilöstä toiseen. Erittäin kiinnostava elokuva. Olisi kiva nähdä toistekin ja keskustella tästä jonkun kanssa. Sopisi hyvin psykologisille leffafestareille.

Ainu Mosir oli todella kiinnostava japanilaisleffa, jossa tutustuttiin Ainuihin, Japanin alkuperäiskansaan. 14-vuotias Kanto eli vaikeaa elämänvaihetta isän kuoleman, murrosiän, oman identiteetin löytämisen ja yhteisön perinteisiin liittymisen kanssa. Japani on tunnustanut Ainujen olemassaolon vasta aivan viime vuosina. Heitä ei juurikaan ole käsitelty elokuvan keinoin, joten tämä oli ainutlaatuinen mahdollisuus siihen.

The Man Standing Next kertoo Etelä-Korean poliittisesta historiasta vuonna 1979. Silloinen presidentti salamurhattiin ja elokuva palaa aikaan juuri ennen tätä ja kertoo, mikä johti tapahtumiin. Melkoisen aggressiivista politiikkaa. Hahmottui myös se, että tuohon aikaan Pohjois- ja Etelä-Korean politiikan tyylien välillä ei tainnut vielä olla kovin suurta eroa. Demokratia ei vielä ollut rantautunut politiikan toteuttamisen tavaksi.

Cleaners filippiiniläisten katolista koulua käyvien nuorten elämää. Englantia sirottelevan sekakielen puhuminen ei näköjään ole harvinaista muuallakaan päin maailmaa. Myös kakkahuumori toimii eri maailman kolkissa. Amatöörinäyttelijät toivat elokuvaan autenttista kohellusta ja nuoruuden kipupaikkoja. Mustavalkoista elokuvaa tehostavat yliviivaustussilla värjätyt yksityiskohdat.

Coalesce tulee Kambodjasta - elokuvamaa, josta en aiemmin ole nähnyt mitään. Ohjaaja on ranskalainen, nuoret näyttelijät paikallisia. Tuntui, että nuoret joutuivat monenlaisille vaaroille alttiiksi. Omat impulsiiviset päähänpistot ovat oma lukunsa, inhottavammalta tuntuu hyväksikäyttö, mitä länsimaiset keski-ikäiset miehet ja naiset kohdistavat nuoriin. Silti nuorissa on samaa raikkautta kuin nuorissa joka puolella. Tulevaisuus auki ja oma itse hieman hukassa.

Red Post on Escher Street. Ihailtu ohjaaja järjestää koekuvaukset ja sekalainen joukko nuoria naisia saapuu paikalle toivossa saada elokuvasta rooli. Parasta elokuvassa oli eriskummallisten hahmojen kirjo ja ripaus romantiikkaa.

Company Retreat. Hotelliketjun työntekijöiden työhyvinvointireissulla käydään läpi töissä tapahtunutta seksuaalista häirintätapausta ja sen seurauksia uhrille, Sakille. Asiasta keskustellaan perusteellisesti prosessin monessa eri vaiheessa. Kun työpaikka ei ota vastuuta irtisanomalla tekijän, syntyy tilaa kiusaamiselle, toinen toistensa epäilylle ja emontionaaliselle pahoinvoinnille. Tositarinaan perustuva, näyttelijöiden kanssa tehty elokuva. 

Yksi elokuva jäi tarjonnasta katsomatta, kun aika loppui kesken. Hieno kokemus! Tuli sukellettua monen maan vieraaseen kulttuuriin ja havaittua, että nuorten elämä on hyvin samantapaista kipupaikkoineen kuin meilläkin, kulttuuri vain on aivan toisenlainen.

Teatteria koronan aikaan

Monet kirjoituksistani linkittyvät tällä hetkellä koronaan, koska se vaikuttaa elämään niin merkittävällä tavalla ja monella tasolla. Työni on muuttunut etätyöksi - ja niin on suuri osa harrastuksistanikin. Olen ollut ahkera teatterissa kävijä, eikä esittävää taidetta voi korvata esimerkiksi katsomalla elokuvia tai TV-sarjoja. Kaipaan kontaktia elävään taiteeseen, siihen, että kokemus tuotetaan katsomossa juuri nyt oleville ihmisille. Ammattitaitoinen näyttelijä välittää tarinan ja siihen liittyvän tunneskaalan, ja on samalla jollain tasolla tietoinen siitä, miten yleisö sitä myötäelää. Tätä vuorovaikutusta ei tietenkään elokuvan kanssa synny. Tämä kuitenekaan ei ole minun mielessäni yksinomaan hyvä tai huono asia. Toista vain ei voi korvata toisella. Esittävä taide ei ole korvattavissa.

Suhtauduin ensin epäilevästi teattereiden striimauksiin juuri edellä mainitusta syystä. Ymmärsin toki taitelijoiden syvän hädän siitä, että työtä on näissä oloissa muutoin mahdotonta tehdä. Ajattelin myös, etten jaksa istua ruudun ääressä yhtään enempää. Kun vihdoin pääsin yli omien esteitteni, huomasin olevani tyytyväinen, että voin taas hankkia lippuja teatteriesityksiin entiseen tapaan. Haluan myös kantaa korteni kekoon ja kannattaa teatteritoimintaa näissä oloissa osallistumalla tavalla, jolla voin.

Tällaisia taltiointeja tai livestriimauksia olen kevään aikana katsellut:

Rakkauden päätös Kansallisteatteri

Esitys oli ensinnäkin ilmainen, josta iso kiitos Kansallisteatterille. Intensiivinen erodraama oli voimakas kokemus katsojalle. Erossa on kaksi eriävää kokemusta, siinä voi helposti asettua toisen puolelle toista vastaan. Oli mielenkiintoista kuunnella ja myötäelää kummankin monologia ja samalla katsoa, miten toinen osapuoli otti vastaan tunnepurkauksen koko kehollaan. Ei jäänyt epäselväksi, millainen myrsky ero voi olla. Se vetää ihmisen juuriltaan perustavanlaatuisesti.

Hesarin arvio Rakkauden päätöksestä

Toksinen kabaree Q-teatteri

Q-teatteri kuuluu ehdottomiin suosikkeihini suomalaisista teattereista. Pyrin mahdollisuuksien mukaan näkemään esityksiä, erityisesti Saara Turusen ohjaustyötä. 

Katselin tämän dystooppisen scifinäytelmän livestriiminä. Näytelmän käsikirjoittajana ja ohjaajana oli Juho Mantere ja aiheena ekokatastrofi. Teema, joka on yhä enemmän näkyvillä teatterissa - taisi olla neljäs hieman saman lajityypin teatteri minulle parin vuoden sisään. Ja syystä. Ilmastonmuutos ja maailman tilanne ON ahdistavaa, jos ihminen sitä pysähtyy edes hetkeksi kaikelta viihtymiseltään ja itsekeskeiseltä ”minä en ainakaan aio muuttaa elämäntapojani” -asenteiltaan miettimään. Kabaree ja viihde ovat juuriltaan poliittista vaikuttamista. Viihdettä voi käyttää myös päinvastaisiin tarkoituksiin - turrutammeko itsemme kuoliaiksi viihtymällä? Mahtava läpileikkaus suomalaiseen ja eurooppalaiseen teatteriin, kirjallisuuteen ja viihteeseen. Satiirinen valokeila kääntyy tasapuolisesti joka suuntaan.

Hesarin arvio Toksisesta kabareesta

Kiviä taskussa Helsingin kaupungiteatteri/Karanteeniteatteri

Kiitos Karanteeniteatterin 1-vuotisnäytännön tuli viimein mahdollisuus nähdä tämä hersyvän hauska ja riipaiseva näytelmä. Kaksi virtuoosimaista näyttelijää, Martti Suosalo ja Mika Nuojua vetävät läpi noin 15 erilaista roolia. Roolit, roolihekilöiden iät, sukupuolet ja persoonat vaihtuvat silmänräpäyksessä murteen, kehotyöskentelyn ja vaatteide muuntelemisen avulla. Erityisen ilahtunut olin Suosalon pistämättömän hyvästä Turun murteesta, jota kuulee enimmäkseen imitoitavan todella huonosti. Suosalo toi kivasti esiin murteen laulavan vaihtelun korostamalla sitä juuri sopivasti. Hengästyttävä veto. 

Oli myös hauska lukea arvioita ja lehtijuttuja tästä melkein 20 vuotta täysille saleille esitetystä näytelmästä. Eilenkin yleisössä oli yli 5000 lipun lunastanutta. Miten Suosalon tytär 7-vuotiaana lähti näytännöstä pois, koska "isä ei ole tuollainen" ja miten joku oli nauranut eturivissä niin, että oli iskenyt otsansa lavan reunaan. Uskomattomia muistoja on varmasti kertynyt näille näyttelijöille tämän parissa.

Hesarin arvio Kiviä taskussa

Saatana saapuu Moskovaan Tampereen teatteri

Katselin tämän vaikuttavan livestriimin Tampereen teatterista. Alkuperäiseltä nimeltään kirja on Mestari ja Margarita ja mm. Suomessa nimi on kääntynyt muotoon Saatana saapuu Moskovaan. Näytelmä oli kokonaisuutena todella vaikuttava teos. Siinä oli kohdillaan paitsi ohjaus, myös näyttelijätyö, lavastus, puvustus, valaistus ja äänimaailma. Näytelmä oli niin komea kokonaisuus, että se todella ansaitsisi live-esityksen suurella näyttämöllä. Tarinan kissa on muuten yksi niistä kirjallisuuden kissoista, johon Kissani Jugoslavian kissa viittaa.

Keski-Pohjanmaa -lehden arvio näytelmästä

Paljon melua teatterista arvio näytelmästä

Rikinkeltainen taivas Kansallisteatteri

Tulossa

Epävarma horisontti

On ihanaa, kun taidemuseoihin pääsee korona-aikanakin. Ennakkovaraus on toki tehtävä, jotta mahtuu kymmenen onnellisen museovierailijan joukkoon.

Wäinö Aaltosen museossa on meneillään Epävarma horisontti - näyttely, joka kuvaa muuttuvaa merta ympärillämme ja ihmisen suhdetta mereen. Meren äärellä kasvaneena näyttelyn teema kosketti. Mökillä olen voinut omakohtaisesti nähdä, mitä merelle ympärillämme on tapahtunut. Veden kirkkaus on muuttunut, kalat vähentyneet, meduusat lähes kokonaan kadonnet, rakkolevän määrä romahtanut, levissä elävien pieneliöiden määrä myös.

Tero Saarinen Company: Third Practice

Kolmas kerta toden sanoo. Minulla oli kahdesti lippu Oopperaan katsomaan Tero Saarinen Companyn ja Helsingin barokkioopperan teokseen Third Practice. Peruutusten vuoksi päädyin katsomaan esityksen kotoa tallenteena.

Kuvaus oli hyvin onnistunut hyvin, vaikkakin kaipaan sitä, että saan livenäytösessä itse ohjata katsettani ja valikoida sen, mihin katseeni kiinnittyy ja ketä seuraan. Toisaalta nyt tuli nähtyä yksityiskohtia tavoilla, jota silmä ei katsomossa istuessa tavoita.

Kokonaisuus oli monen virtuoosin yhteinen teos. Aistillinen, moniääninen, visuaalinen, herkkä, eläimellinen, outo, koskettava ovat sanoja, jotka minussa heräsivät. Hidastettu liike oli todella upeaa katsottavaa, valon ja varjon vaihtelu osui jonnekin omiin tiedostamattomiin tunnekerroksiin. Kerrassaan huikeat laulajat, sekä livenä laulava tenori että virtuaalinen soprano. Sopraanon kuvan heijastukset eri pintoihin toivat hetkittäin mieleen Star Warsin ja Prinsessa Leian puhetallenteen katselun. Esityksessä oli paljon visuaalisia, kuvataiteellisia elementtejä. Tanssi, kuvataide, musiikki ja teatterillisuus sekottuivat harmoniseksi kokonaisuudeksi.

Hesarin arviot Kuopiosta 2019 ja tallenteesta 2021.

Ikävä teatteriin - viime vuonna nähtyä

Seuraan yleensä melko aktiivisesti, mitä teatteria eri puolilla Suomea on tarjolla, johtuen siitä, että normaalioloissa matkustelen työn vuoksi paljon. On mukavampi viettää ilta teatterissa tai konsertissa kuin istua hotellissa yksin. Toisaalta saatan myös matkustaa teatterin vuoksi toiselle paikkakunnalle, jos arviot ovat herättäneet kiinnostuksen.

Tänä vuonna en ole sattuneesta syystä käynyt vielä lainkaan teatterissa, joten voin vain muistella viime vuotta. Vaikka korona iski keväällä ja suurin osa varaamistani näytöksistä peruuntui tai siirtyi, onnistuin silti näkemään yllättävän monta todella hyvää näytöstä.

Tammikuu

Papin perhe, Jo-Jo Teatteri, Turku

Pääsin näkemään ylimääräisen näytöksen edellisenä vuonna loppuun myydystä näytelmästä. Loistava versio Minna Canthin klassikosta. Juuri sitä, mitä teatterilta haen: herättää tunteita. Pappi oli huikea ja Maiju ihanan naiivi ja samalla itselleen uskollinen.

TS arvio - Papin perhe

Valehtelijan peruukki,Turun kaupungiteatteri

Elämän suuret rakastumiset, menetykset, surut, tragediat ja koomiset hetket. Elämänkokemus, vanheneminen ja ajan nopea kuluminen. Pidän dokumenttiteatterista lajina, sitä voisi olla tarjolla enemmänkin. Näytelmä toimi hyvin oman muistin katalysaattorina, jälkeenpäin pyöri kaikenlaiset kokemukset mielessä.

TS arvio Valehtelijan peruukki

Helmikuu

Petos, Jo-Jo Teatteri, Turku

Näytelmä liikkui ajassa taaksepäin ja tarinan alussa odotti yllätys. Erinomaiset nuoret näyttelijät ja hienoja oivalluksia toteutuksessa. Hykerryttävä kehollinen ensemble taustalla voimistamassa tunneilmaisua. Jo-Jo Teatteri on kerrassaan ihana.

TS arvio - Petos

Min fantastiska väininna (Loistava ystäväni), Tukholman kaupunginteatteri 

Olen Ferrante-fani henkeen ja vereen, joten tämä oli pakko nähdä. Teimme toistaiseksi viimeisimmän ulkomaanmatkamme naapuriin. Korona oli jo tulossa Eurooppaan. Neljä Ferranten kirjaa oli puristettu kolmeen tuntiin ja 40 minuuttiin. Tästä muodostui aikamoinen urheilusuoritus näyttelijöille ja toki katsojillekin. Tarina oli kirjoille uskollinen toteutus, ohjaus Maria Sidin.

Helsingin sanomat

Opus Deus Selfhelp musikaali, Musiikkiteatteri NYT, Turku

Lahjakkaiden nuorten produktio, joka yllätti iloisesti. Hyvät lauluäänet, oivaltavat sanoitukset, hyvä bändi, ajankohtainen käsikirjoitus. Kaikki kohdillaan.

Lokakuu

Poika, Kom-teatteri, Helsinki

Ravisteleva näytelmä siitä, kun nuori voi huonosti, eivätkä vanhemmat pysty tavoittamaan tätä ja ymmärtämään tilanteen vakavuutta. Kyllä se siitä. Ryhdistäydy. Masentuneen ja itsetuhoisen pojan yhä kauemmas yksinäisyyteen vajoava ahdinko. Tuli kiitollinen olo, että sain mahdollisuuden nähdä tämän näytelmän, joka jäi minulta keväällä koronan vuoksi väliin. Omaa ahdistusta lisäsi vielä se, että olin viettänyt päivän henkilön seurassa, joka oli määrätty karanteeniin. Mielessä pyöri tungosa ajatuksia.

Paljon melua teatterista - arvio Poika

Marraskuu

Cabaret, Turun kaupunginteatteri

Olen suuri Bob Fosse -fani ja sattumoisin katselin edeltävänä vuonna monia hänen elokuviaan uudelleen, sekä hänestä ja hänen entisestä vaimostaan kertovan sarjan Fosse/Verdon, jossa kerrottiin muun muassa Cabaret-elokuvan tekemisestä. Turun kaupungiteatterin näytelmä tuli tähän kuin pisteeksi iin päälle. Näyttelijöiden suoritukset olivat oikein nautittavaa katsottavaa ja lavastukset ja puvustukset osuivat jälleen nappiin, kuten Kalevalassakin.

Paljon melua teatterista - arvio Cabaret

Once, Lilla Teatern Helsinki

Satuin aiemmin syksyllä katsomaan tämän elokuvana televisiosta ja pidin paljon. Silti tuli sellainen olo, että tämä suomenruotsalainen versio oli vielä parempi. Uskallan sanoa, että tämä oli minulle vuoden paras teatteri. Aivan virtuoosimaiset näyttelijä-muusikot saivat tarinan henkiin sellaisella tavalla, että jopa me parvella istuneet lähdimme lentoon. Teatterista ulos päästyäni itkin ja nauroin ilosta.

Paljon melua teatterista - arvio Once

Kevättalven näyttely konona-aikana

Helmikuussa 2021 kävin pitkästä aikaa Turun taidemuseossa, Sigrid Schaumanin näyttelyssä. Yleensä käyn taidemuseossa viikoittain johtuen siitä, että työpaikkani on museon takana. Syön museon Cáfe Victorissa keittolounaan ja saatan museokortin turvin tehdä pieniä pyrähdyksiä näyttelyihin lounastuntini puitteissa. Parasta on ollut Turun musiikkijuhlien aikaan, kun on voinut yhdistää tähän vielä konsertin. Musossa järjestetään normaaliaikana myös museojoogaa. Pidän todella paljon siitä, miten viime vuosina musotiloja on käytetty monenlaisiin tapahtumiin.

Tähän näyttelyyn sisään otettiin kerrallaan 10 museovierailun ennalta varannutta, joten puittet olivat turvalliset. Edellisen kerran olen käynyt Schaumanin näyttelyssä Turussa 2000-luvun alkupuolella, kun taidemuseo oli remontin vuoksi evakossa Vartiovuoren tähtitornissa. Tämä oli sellaista aikaa, kun vielä opiskelin. Minulla oli pari opiskelukaveria, joiden kanssa kävin aktiivisesti taidenäyttelyissä. Oli ihana puhella niitä näitä ja ihmetellä, mitä kaikkea kuvataide meissä herätti.

Schauman teki todella pitkän uran taidekriitikkona ja taitelijana. Yli 70-vuotiaana hän vielä pohti sitä, että "täytyyhän sitä ajatella tulevaisuuttaan ja kehitystään".

Näyttelyn arvio Hesarissa 27.3.2021

Monta kertaa katsotut

Tuttuni pohdiskeli somessa, mitä elokuvia hän on katsonut usemman kerran. Hän myös kyseli muilta, mitkä ovat heille elokuvia, joita he haluavat syystä tai toisesta katsoa uudelleen ja uudelleen. Näitä listauksia oli mielenkiintoista lukea ja sain sieltä itselleni paljon ideoita. Itselleni tuli spontaanisti mieleen muutama elokuva, mutta sitten lähdinkin käymään läpi IMDb:ssä pisteyttämäni elokuvat ja tutkailin, mitä elokuvia olen katsonut useammin kuin kahdesti.

Often watched - more than twice

Vaikka maailma on siis täynnä lukematon määrä uusia elokuvia, joitain haluaa katsoa uudestaan ja vieläpä monta kertaa. Listalleni päätyi luonnollisesti elokuvia, joista pidän paljon. Niille on yhteistä se, että ne ovat koskettaneet minua, herättäneet tunteita, ehkä ahdistaneet, herättäneet surua ja epätoivoa tai voimakasta huojennusta selviytymisestä. Kiintymyksen, rakkauden ja ystävyyden teemat ovat minulle tärkeitä. En halua jäädä kylmäksi, kun katson elokuvaa, vaan haluan tuntea jotain. Jotkut elokuvat liikauttavat enemmän kuin toiset ja siihen tekee mieli palata.

Usein katsotut elokuvani jakautuvat seuraaviin kategorioihin:

• Lempielokuvat
• Nuoruudesta kertovat elokuvat
• Tanssielokuvat
• Komediat
• Romanttiset komediat
• Perheen kanssa katsotut
• Usein telkkarissa

Osaan palaan nostalgiasyistä. Ne herättävät nuoruuden muistoja tai ovat olleet tärkeitä, kun olin nuori. Nuoruus, tanssi ja romantiikka saavat minut katsomaan saman elokuvan toistamiseen.

Osa elokuvista on "meidän perheen juttu" eli lasten on katsottu monia elokuvia lukemattomia kertoja. He ovat jopa osanneet joidenkin elokuvien kaikki repliikit ulkoa... Ja useinhan sitä vain jää katsomaan tuttua elokuvaa viidettä kertaa, kun se sattuu tulemaan televisiosta jälleen kerran. Tuttu on turvallista ja ihanaa, aina välillä.